28.1.2016

JYX vakiinnuttaa asemaansa

Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto JYXin suosio kasvoi jälleen viime vuonna. Artikkelien tallennusmäärä heilahti yli kahdentuhannen, tallennettuja graduja löytyy jo reilusti yli 13 000 ja väitöskirjojakin yli 1500. JYX arvostettiin maailman 66. parhaaksi julkaisuarkistoksi kansainvälisessä Ranking Web of Repositories -arvioinnissa. Organisaatiokohtaisten julkaisuarkistojen arvioinnissa JYX oli sijalla 55.

Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistokirjastojen yhteishankkeen tavoitteena on tehdä Suomesta rinnakkaistallentamisen mallimaa vuoteen 2017 mennessä. Suunta on oikea, ja Jyväskylän yliopisto palkittiinkin viime vuoden lopulla tieteen avoimuuden ja näkyvyyden edistämiseen tähtäävästä työstään. Kirjasto on toiminut Jyväskylän yliopistossa aktiivisena rinnakkaistallentamisen puolestapuhujana ja avoimen tieteen näkyvyyden edistäjänä.

Rinnakkaistallentaminen on siis jatkanut kasvuaan Jyväskylän yliopistossa mikä on tietysti vain hyvä asia. Samalla kun yliopisto ja tutkija lisäävät näkyvyyttään, tutkimuksen vaikuttavuus lisääntyy ja todennäköisyys tulla viitatuksi paranee.

Rinnakkaistallentamisen etuja tuotiin esille myös nostamalla tutkijakunnasta esille aktiivisia henkilöitä: lokakuussa järjestetyssä avointa tiedettä käsittelevässä seminaarissa kauppatieteiden tohtori Arto Ojala palkittiin ansiokkaasta työstään avoimen tieteen edistäjänä. Joulukuussa kerroimme tässä blogissa akatemiatutkija Heikki Tuonosen kaikkien tieteellisten julkaisujen olevan luettavissa myös JYXissä.

Kirjaston harjoittama aktiivinen paatos tieteen avoimuuden ja rinnakkaistallentamisen puolesta jatkuu tänäkin vuonna. Lobbaaminen avoimen tieteen puolesta käynnistyi heti tammikuussa, kun kirjasto oli mukana Jyväskylän yliopistossa järjestetyssä avoimen tieteen koulutuspäivässä sekä Open Access –seminaarissa.

Open Access –sivusto tarjoaa edelleenkin kattavan ja päivittyvän tietopaketin kaikesta tarvittavasta open accessiin ja rinnakkaistallentamiseen liittyvästä. Tänä vuonna päivitetään myös JYXiä pyörittävä DSpace-ohjelma uuteen versioon. Päivityksen myötä on luvassa parannuksia käyttöliittymään ominaisuuksiin. Myös altmetriikan eli julkaisujen verkkonäkyvyyden tarkastelua voidaan hyödyntää jatkossa paremmin.

Luetuimmat väitöskirjat 2015

Luetuimpien gradujen listalla ei tapahtunut suuria muutoksia verrattuna vuoteen 2014. Merkille pantavaa on silti se, että jo pelkästään kymmentä eniten luetuinta gradua klikattiin viime vuonna noin 70 000 kertaa.

Luetuin väitöskirja vuonna 2015 oli Mauri Kinnusen Suomen historian väitöskirja Herätysliike kahden kulttuurin rajalla : lestadiolaisuus Karjalassa 1870-1939 vuodelta 2004. Kinnusen väitöskirja keräsi yli 5000 latauskertaa, mikä on kova luku mille tahansa kirjalle.

Toiseksi eniten väitöskirjoista luettiin Niina Liljan vuoden 2010 suomen kielen väitöskirjaa Ongelmista oppimiseen : toisen aloittamat korjausjaksot kakkoskielisessä keskustelussa. Tämä keräsi lukijoita 3500 kertaa. Yli kolmen tuhannen kerhoon pääsivät vuonna 2015 myös Tiina Siiskosen erityispedagogiikan väitöskirja Kielelliset erityisvaikeudet ja lukemaan oppiminen (2010), Borbála Tamásiné Dsupinin musiikkitieteen unkarinkielinen väitöskirja A népi játékok és a mozgás relációja, és funkciója a 3-7 éves gyermekek személyiségfejlődésében (2010) sekä vuonna 2015 julkaistu Tahir Masoodin biomekaniikan väitöskirja Calf muscle activation strategies in healthy and injured achilles tendon conditions (2015).

Luetuimmat artikkelit 2015

Rinnakkaistallennettuja artikkeleita ladattiin JYXistä vuonna 2015 yli 123 000 kertaa. Vertailun vuoksi voikin miettiä, kuinka paljon vähäisempi artikkelin lukijakunta tai sen saama näkyvyys olisi, jos artikkeli olisi luettavissa ainoastaan kirjaston hankkimissa lehdissä tai kirjoissa.

Tanja Kontisen ja Arto Ojalan artikkeli The internationalization of family businesses: A review of extant research julkaistiin Journal of Family Business Strategy –lehdessä vuonna 2010. Viime vuonna tätä artikkelia luettiin JYXistä yli 1220 kertaa.

On hyvä muistaa, että myös kirjoissa julkaistuja artikkeleita voi rinnakkaistallentaa. Simo Mikkosen artikkeli "Muddle instead of music" in 1936: cataclysm of musical administration ilmestyi painettuna Shostakovich Studies 2 -kirjassa vuonna 2010. Kyseistä kirjaa on lainattu kahdeksan kertaa vuoden 2012 jälkeen, kun se kirjastoon hankittiin. Mikkosen artikkelia sen sijaan luettiin pelkästään viime vuonna melkein 1200 kertaa JYXistä.

Tuhannen latauskerran paikkeille pääsi Aijaz Shaikhin ja Heikki Karjaluodon artikkeli Mobile banking adoption: A literature review, joka julkaistiin Telematics and Informatics –lehdessä viime vuonna. Seitsemäänsataan latauskertaan ylsi Christiaan Sterkenin (et al.) julkaisema artikkeli A voyage to Vardø - A scientific account of an unscientific expedition, joka julkaistiin The Journal of Astronomical Data –lehdessä vuonna 2013. Samoihin latausmääriin pääsi myös Jonne Arjorannan artikkeli Defining Role-Playing Games as Language-Games, joka julkaistiin vuonna 2011 International Journal of Role-Playing -lehdessä.

Arto Ikonen
Sini Tuikka

1 kommentti:

  1. Thanks for sharing, nice post!

    Tìm hiểu máy đưa võng http://docdro.id/D2AH5sY cho bé là gì, hay https://mayduavongtudongts.carbonmade.com/projects/6529738 máy đưa võng có tốt không, cách mua hàng tại http://giaonhan247.beep.com/hng-dn-cch-order-t-mua-hng-zara-ti-vit-nam-gi-r-2017-07-13.htm hay cách mua hàng trên zara tại https://www.flickr.com/photos/150788695@N08/35085241153/ giúp bạn mua hàng dễ dàng hơn.

    VastaaPoista