19.9.2016

”On outoa, ettei tätä kurssia suoriteta pakollisena!”

Tiedonhankinnan verkkokurssi yllätti opiskelijat

Kirjasto järjestää tiedonhankinnan opetusta monessa eri muodossa. Jo muutaman vuoden ajan tiedonhankinnan perusteiden kurssin on voinut suorittaa itsenäisesti verkossa.

Lukuvuonna 2015-16 tarjosimme ensi kertaa uusimuotoisen verkkokurssin kaikkien opiskelijoiden saataville. Kurssilla opiskelija tekee omasta aiheestaan tiedonhankintasuunnitelman, ja oppii tiedonhankinnan prosessin eri vaiheet ja osa-alueet luontevasti työstämällä oman aiheensa tiedonhankintaa.

Kevään verkkokurssilta keräämämme opiskelijapalaute osoitti, että kurssi tuli tarpeeseen, ja täytti tehtävänsä opiskelun eri vaiheissa oleville opiskelijoille.  Kurssille tulo kannatti: moni oivalsi tiedonhankintataitojen hyödyn opiskelussa, ja merkityksen tärkeänä akateemisena taitona:

”Kurssi on mukavan tiivis kokonaisuus, joka on todella hyödyllinen jatkossa opiskelussa, ei pelkästään tiedonhaun vaan myös yliopiston käytänteiden ymmärtämisen kannalta.”

”Minusta tuntuu nyt, että tämä pikku kurssi vastasi juuri nyt niihin kysymyksiin ja ongelmiin, joita minulla gradun aikana oli. Ja sen takia minulla on nyt luottavaisempi mieli omien akateemisten taitojeni suhteen ja minua on alkanut kiinnostaa tohtorikoulutuskin. ”

”Vaikka gradun tekeminen ei olisi vielä ajankohtaista, on tiedonhankinnan osaaminen hyödyllistä myös muiden kurssien suorittamisessa. ”

Tiedonhankinnan taitojen opiskelussa avainasemassa on oikea-aikaisuus.  Tarjoamalla joustavia mahdollisuuksia tiedonhankinnan opiskeluun haluamme varmistaa, että jokainen opiskelija saa itselleen oikeaan aikaan ne taidot, jotka kussakin opiskelun vaiheessa ovat tarpeelliset.

Moni koki kurssin hyödylliseksi gradun suunnitteluvaiheessa. Toisaalta gradua jo viimeistelevät opiskelijat harmittelivat, ettei kurssia ollut tarjottu opinto-ohjelmassa jo ennen tutkielman tekoa.

”Kurssi oli kokonaisuutena todella hyvä, koska tuli tehtyä gradun tiedonhaku kerralla oikein.”
”Kokonaisuutena erittäin hyvä ja tarpeellinen kurssi ja auttoi huomattavasti tulevan opinnäytetyön ja tiedonhankintaprosessin suunnittelussa."
”Suunnittelulomakkeesta on hyötyä myöhemmin opinnoissa ja tämän kurssin olisi hyvin voinut käydä myös ihan opintojen alkutaipaleellakin.”
”Olen juuri saanut graduni valmiiksi ja minua harmittaa, että vasta nyt törmäsin tähän kurssiin, sillä gradun kanssa suurimmat ongelmani loppuun asti johtuivat juuri tiedonhaun ongelmista, minkä takia koko prosessi venyi.”

Palautteissa opiskelijat toivoivat myös laitosten heräävän tiedonhankinnan opetuksen tärkeyteen entistä paremmin. Yliopiston laitokset ja tiedekunnat tilaavat kirjastolta omille opiskelijoilleen räätälöityä tiedonhankinnan opetusta vaihtelevasti. Moni hämmästeli, miksi tiedonhankinnan perusteiden kurssi ei ole kaikille pakollinen:

”On outoa, ettei tätä kurssia suoriteta pakollisena!”

”Toivottavasti kaikki uudet opiskelijat käyvät tämän kurssin automaattisesti.”

”Kunpa olisin tajunnut kurssin olemassaolon jo kandityötä tehdessäni. Kurssia voisi mainostaa enemmän!”

Saimme myös monia hyviä kehittämisehdotuksia oppimateriaalin ja verkkokurssin parantamiseksi.  Opiskelijapalaute on meille arvokas apu opetuksen jatkuvassa kehittämisessä. Toiveita on kuunneltu, ja kurssi starttaakin nyt entistä joustavampana ja selkeämpänä palvelemaan opiskelijoita tiedonhankinnan kysymyksissä.  This autumn the course is also available in English!

Ilmoittaudu Korpissa kurssille LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet tai LIBESIS Systematic Information Seeking, ja ota tiedonhankinnan prosessi haltuun!

Materiaali ja työkalut ovat Kopassa vapaasti käytettävissä myös ilman, että suoritat kurssin.

Tervetuloa tutustumaan!

Johanna Kinnunen