20.6.2012

Gradujen panttaamisesta

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen gradujen skannausprojekti on esimerkillistä toimintaa. Tällainen työ on tärkeä osa Jyväskylän yliopiston ja kirjaston avoimeen julkaisemiseen kannustavaa kulttuuria. 

Kohti tiedon avoimuutta
gradua skannaten.
Kuva: Tiina Tammilehto
Jos laitos ei hoida painetun version arkistointia eikä opiskelija ilmoita graduaan verkkojulkaistavaksi, ei gradun tietoja löydy juuri mistään. On käynyt niinkin, että mediassa on kiinnostuttu Jyväskylän ylipistossa tehdystä gradusta, mutta tietoja gradusta ei ole löytynyt mistään tietokannasta. 

Jos kirjastoammattilainen ei voi käsitellä gradua, ei sitä saada näkyviin Jykdokiin eikä sitä löydy yliopistokirjastojen yhteistietokannastakaan

Tietokannasta puuttuu monen vuoden ajalta lukuisten gradujen tiedot. Gradun tai tekijän nimellä hakiessa ei tule yhtään hakutulosta. Tämä ei ole reilua gradun tekijää kohtaan eikä avoimen julkaisukulttuurin mukaista. 

Kirjastossa asiakkaiden palvelemista hankaloittaa se, että kirjastolta kysellään vähän väliä graduja, joiden sijainnista ei ole tarkkaa tietoa. Kirjasto ei vastaa painettujen gradujen säilyttämisestä vaan se on laitosten tehtävä. Laitosten muuttojen ja muutosten myötä ei ole aina selvää mistä rakennuksesta, huoneesta ja kenen henkilön takaa gradut löytyvät. Tällainen ei palvele opiskelijoita eikä tiedon avointa saatavuutta. 

JYX-arkistossa gradut ovat tallessa yhdessä paikassa luotettavasti ja helposti saatavilla. Kirjasto kyllä hyvin mieluusti lisää gradun ylläpitämäänsä JYXiin, jos saamme siihen opiskelijalta luvan.

Älä vaan lue graduani!

JYXin graduja
oppiaineittain
19.6.2012 
On myös tapauksia, joissa tekijä ei halua graduaan julkisesti luettavaksi. Jos gradu sisältää tekijänoikeuksien alaista aineistoa (kuvia tms.), on se mahdollista laittaa sähköiseen muotoon vain arkistokoneelle. Tällöin se on kenen tahansa luettavissa kirjastossa vain yhdellä koneella (huone B228), mutta se ei ole julkisesti verkossa.

Muita syitä sähköisen julkaisemisen estämiseen on muun muassa se, että opiskelija ei halua kaikkien pääsevän lukemaan graduaan. Syynä voi olla vaikkapa pelko siitä, että se ei ole tarpeeksi hyvä. Tällaisesta epävarmuudesta olisi hyvä päästä eroon. Gradun ei ole tarkoituskaan olla mikään uraa uurtava tiukan tieteellinen tutkimus vaan se on tutkielma. Sitä paitsi, gradu on kuitenkin kenen tahansa luettavissa laitoksella, jos sen oikeasti käsiinsä haluaa.

Jos gradunsa on kehdannut luetuttaa ja arvioittaa professorilla, miksi sitä ei kehtaisi näyttää opiskelijoille, joille siitä voi olla oikeasti hyötyä?

Nykyisin monet jakavat hämmentävänkin henkilökohtaisia asioitaan julkisesti verkossa, joten miksi opinnäytteen julkaisemisen kanssa häpeillään?

Leijonanosa tiedeyhteisöstä on varmasti samaa mieltä Linus Torvaldsin kanssa, joka sanoi, että tieteellisen tiedon avoimuus on paras tapa saada tiede kehittymään. Opinnäytteilläkin on keskeinen osansa korkeakoulujen tieteellisessä ympäristössä eikä niiden julkaisemista tulisi vähätellä.

Gradunsa julkaiseminen avoimesti olisi myös merkki siitä, että tuore maisteri on perillä nykyisestä julkaisemiseen ja tieteen tekemiseen liittyvästä kulttuurista. Uskoisin ajan tasalla olevan työnantajankin arvostavan tällaista asennetta.

Kirjaston toive onkin, että kaikki laitokset ottaisivat gradujen julkaisemisen tosissaan ja kehottaisivat opiskelijoita ahkerammin avoimeen julkaisemiseen.


Lisätietoja opinnäytteiden julkaisemisesta:

18.6.2012

Tukoksia ja saatavuuden parantamista - kokemuksia opinnäytteiden digitoinnista

Tuttuja vahakantisia kirjoja.
Kultakirjaimin nimettyjä mustakantisten opinnäytteiden rivistöjä löytyy kaikkien yliopiston laitosten kaapeista ja varastoista. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos päätti syksyllä 2011 toteuttaa vanhojen opinnäytteiden skannaus- ja digitointiprojektin sisäilmaongelmista johtuvan muuttonsa yhteydessä.

Digitoinnilla haluttiin turvata gradujen käyttömahdollisuus myös väistömuuton aikana. Tavoitteena oli lisäksi säästää tilaa ja säilyttää vanhoista opinnäytteistä tulevaisuudessa vain uudet sähköiset versiot. Yliopiston arkistonmuodostussuunnitelma edellyttää kuitenkin vielä opinnäytteiden tallentamista paperisina versioina. Kirjaston JYX-tietokannassa kaikki dokumentit pysyvät tallessa vaikkei sillä arkistolaitoksen antamaa oikeutta pysyvään sähköiseen säilyttämiseen olekaan.

Pääkirjasto välitti Taikulle toimintaohjeet projektia varten: kaikista vanhoista opinnäytteistä luotiin Excel-taulukko, johon merkittiin jokaisen opinnäytteen tekijä, ilmestymisvuosi ja otsikon kaksi ensimmäistä sanaa, esim. alanko_1972_viitteita_kirjallisuuden, ja JYKDOKin marc-näytöstä kohdasta 001 löytyvä ID-numero. Samalla laitoksen luetteloimatta jääneet opinnäytteet saatiin JYKDOKiin, kun tiedot lähetettiin niistä vastaavalle kirjastosihteerille.

Skannausasetusten säätämistä.
Seuraava askel alkuvuodesta 2012 oli itse gradujen skannaus. Se ei ollut niin yksinkertaista, miltä ehkä kuulostaa.

Kansitetut gradut olisi yliopiston monitoimilaitteilla pitänyt skannata sivu kerrallaan. Tämä ei tullut kysymykseen noin puolentoistatuhannen opinnäytteen kohdalla. Niinpä sivut leikkautettiin Yliopistopainolla, ja Juomatehtaan kolmihenkinen arkistointitiimi aloitti skannausurakan monitoimilaitteiden syöttömekanismin avulla.

Yliopistopainon vinkin mukaan gradut skannattiin toiminnolla ”Vain kuva” pdf:n sijaan, sillä tekstintunnistuksen lisääminen hidasti laitteen nopeutta. It-palvelut massakonvertoi opinnäytteet hakukelpoisiksi projektin lopuksi.

Skannatessa syntyi monia ennalta aavistamattomia ongelmia: teksti oli paperissa alun perin vinossa, leikkausreuna oli vino tai laite ei vetänyt papereita sisään suorassa huolellisesta asettelusta huolimatta. Vanhimmat paperit olivat juuttuneet kiinni toisiinsa tai materiaaliltaan liian ohuita ja röpelöisiä, jolloin ne aiheuttivat jatkuvia tukoksia koneeseen.

Kaikista yhteen liimautuneista sivuista ei syntynyt tukosta, joten joitakin sivuja saattoi jäädä myös kokonaan skannaamatta. Taikun graduissa oli tyypillisesti erikokoisia ja -mallisia liitteitä, jotka täytyi skannata erikseen omilla säädöillään. A3-kokoa isompia liitteitä ei pystytty monitoimilaitteilla skannaamaan ollenkaan. Samoin diat ja kuvaliitteet jäivät digitoimatta tekijänoikeussyistä.

Väliaikaista arkistointia.
Skannausvaiheeseen kului arkistointitiimillä aikaa 5-6 viikkoa, ja lopputulos on nähtävissä syksystä 2012 lähtien kirjaston digiarkistossa huoneessa B228. Vanhoja opinnäytteitä ei voida julkaista suoraan netissä, koska tekijöiden kanssa ei ole solmittu julkaisusopimusta.

Taikun skannausprojektilla parannettiin ehdottomasti käytettävyyttä, mutta digitoitujen opinnäytteiden riittävä laadukkuus ja arkistointikelpoisuus ovat vielä kysymysmerkkejä.

Tiina Tammilehto, projektisihteeri, TAIKU

Lisätietoja opinnäytteiden julkaisemisesta:
Miia Hakanen