20.6.2012

Gradujen panttaamisesta

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen gradujen skannausprojekti on esimerkillistä toimintaa. Tällainen työ on tärkeä osa Jyväskylän yliopiston ja kirjaston avoimeen julkaisemiseen kannustavaa kulttuuria. 

Kohti tiedon avoimuutta
gradua skannaten.
Kuva: Tiina Tammilehto
Jos laitos ei hoida painetun version arkistointia eikä opiskelija ilmoita graduaan verkkojulkaistavaksi, ei gradun tietoja löydy juuri mistään. On käynyt niinkin, että mediassa on kiinnostuttu Jyväskylän ylipistossa tehdystä gradusta, mutta tietoja gradusta ei ole löytynyt mistään tietokannasta. 

Jos kirjastoammattilainen ei voi käsitellä gradua, ei sitä saada näkyviin Jykdokiin eikä sitä löydy yliopistokirjastojen yhteistietokannastakaan

Tietokannasta puuttuu monen vuoden ajalta lukuisten gradujen tiedot. Gradun tai tekijän nimellä hakiessa ei tule yhtään hakutulosta. Tämä ei ole reilua gradun tekijää kohtaan eikä avoimen julkaisukulttuurin mukaista. 

Kirjastossa asiakkaiden palvelemista hankaloittaa se, että kirjastolta kysellään vähän väliä graduja, joiden sijainnista ei ole tarkkaa tietoa. Kirjasto ei vastaa painettujen gradujen säilyttämisestä vaan se on laitosten tehtävä. Laitosten muuttojen ja muutosten myötä ei ole aina selvää mistä rakennuksesta, huoneesta ja kenen henkilön takaa gradut löytyvät. Tällainen ei palvele opiskelijoita eikä tiedon avointa saatavuutta. 

JYX-arkistossa gradut ovat tallessa yhdessä paikassa luotettavasti ja helposti saatavilla. Kirjasto kyllä hyvin mieluusti lisää gradun ylläpitämäänsä JYXiin, jos saamme siihen opiskelijalta luvan.

Älä vaan lue graduani!

JYXin graduja
oppiaineittain
19.6.2012 
On myös tapauksia, joissa tekijä ei halua graduaan julkisesti luettavaksi. Jos gradu sisältää tekijänoikeuksien alaista aineistoa (kuvia tms.), on se mahdollista laittaa sähköiseen muotoon vain arkistokoneelle. Tällöin se on kenen tahansa luettavissa kirjastossa vain yhdellä koneella (huone B228), mutta se ei ole julkisesti verkossa.

Muita syitä sähköisen julkaisemisen estämiseen on muun muassa se, että opiskelija ei halua kaikkien pääsevän lukemaan graduaan. Syynä voi olla vaikkapa pelko siitä, että se ei ole tarpeeksi hyvä. Tällaisesta epävarmuudesta olisi hyvä päästä eroon. Gradun ei ole tarkoituskaan olla mikään uraa uurtava tiukan tieteellinen tutkimus vaan se on tutkielma. Sitä paitsi, gradu on kuitenkin kenen tahansa luettavissa laitoksella, jos sen oikeasti käsiinsä haluaa.

Jos gradunsa on kehdannut luetuttaa ja arvioittaa professorilla, miksi sitä ei kehtaisi näyttää opiskelijoille, joille siitä voi olla oikeasti hyötyä?

Nykyisin monet jakavat hämmentävänkin henkilökohtaisia asioitaan julkisesti verkossa, joten miksi opinnäytteen julkaisemisen kanssa häpeillään?

Leijonanosa tiedeyhteisöstä on varmasti samaa mieltä Linus Torvaldsin kanssa, joka sanoi, että tieteellisen tiedon avoimuus on paras tapa saada tiede kehittymään. Opinnäytteilläkin on keskeinen osansa korkeakoulujen tieteellisessä ympäristössä eikä niiden julkaisemista tulisi vähätellä.

Gradunsa julkaiseminen avoimesti olisi myös merkki siitä, että tuore maisteri on perillä nykyisestä julkaisemiseen ja tieteen tekemiseen liittyvästä kulttuurista. Uskoisin ajan tasalla olevan työnantajankin arvostavan tällaista asennetta.

Kirjaston toive onkin, että kaikki laitokset ottaisivat gradujen julkaisemisen tosissaan ja kehottaisivat opiskelijoita ahkerammin avoimeen julkaisemiseen.


Lisätietoja opinnäytteiden julkaisemisesta:

8 kommenttia:

  1. Jokainen gradu sisältää tekijänoikeuksien alaista aineistoa (graduntekijän kirjoittama teksti). Se ei ole mikään syy pistää gradua piiloon.

    VastaaPoista
  2. Gradut voivat sisältää myös sellaista aineistoa, johon graduntekijällä ei ole oikeuksia. Tämän olisin voinut ilmaista tarkemmin.

    VastaaPoista
  3. Vaikka vastuu gradujen arkistoinnista onkin laitoksella, miksi niistä ei voi olla kopioita kirjastossa? Ei kai gradun arvo ole kiinni julkaisumuodosta, vaan sisällöstä. Ainakin liikunnan kirjastolla painetut gradut oli tosi kovassa käytössä

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Kirjastolta löytyy vanhoja opinnäytteitä ennen vuotta 1996 mikrokortteina ja paperiversioina. Gradun arvo ei tietenkään ole kiinni julkaisumuodosta, mutta gradun käytettävyyteen se vaikuttaa. Opinnäytteiden arkistointi on siirretty laitosten tehtäväksi johtuen lähinnä siitä, että kirjastolla ei ole tiloja säilyttää opinnäytteitä.

    Kaikkein helpointa gradujen käytettävyyden kannalta olisikin se, että JYXiin saataisiin mahdollisimman moni gradu. Lisätietoja kirjastosta saatavista graduista löytyy täältä https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/opinnaytehaku

    VastaaPoista
  5. Tiedän kommentoivani puolitoista vuotta vanhaan postaukseen, mutta en anna sen häiritä...

    "Jos laitos ei hoida painetun version arkistointia eikä opiskelija ilmoita graduaan verkkojulkaistavaksi, ei gradun tietoja löydy juuri mistään. On käynyt niinkin, että mediassa on kiinnostuttu Jyväskylän ylipistossa tehdystä gradusta, mutta tietoja gradusta ei ole löytynyt mistään tietokannasta."

    Tämä jotenkin antaa ymmärtää, että vaihtoehtoina on joko a) gradu on vain paperisena "jossain" tai b) gradu on kokotekstinä verkossa. Esim. TKK:lla ja sittemmin Aallossa kaikista töistä tallennetaan perustiedot tietokantaan (muistaakseni tämä on pakollinen osa diplomityön hyväksymisprosessia), mutta kokoteksti on sähköisenä vain opiskelijan antaessa siihen erillisen luvan. Miksi tätä vaihtoehtoa ei ole käytetty tai huomioitu, vai onko tilanne muuttunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Gradun tiedot tallennetaan tietokantaan aina, kun me täällä kirjastolla saamme tiedon niistä, vaikka gradua ei olisikaan kokotekstinä verkossa.

      Joskus kuitenkin käy niin - syystä tai toisesta - että meille ei tänne tule tietoa graduista, jolloin emme saa niiden tietoja myöskään lisättyä tietokantaamme.

      Siksi suosittelemmekin gradujen tallentamista JYXiin, jolloin ne ovat tallessa ja löydettävissä.

      - Arto

      Poista
    2. Gradun hyväksyminen on hallinnollinen päätös, joka tehdään tiedekunnassa ja josta jää virallinen tieto arkistoon. Esimerkiksi IT-tiedekunnassa kaikki hyväksytyt gradut luetellaan lisäksi tiedekuntaneuvoston pöytäkirjoissa. Luulisi olevan mahdollista järjestää asiat niin, että tiedekunnilta tulee kirjastolle luettelo kaikista tiettynä vuonna hyväksytyistä graduista, jolloin yhdenkään gradun ei pitäisi jäädä piiloon.

      Poista
  6. IT-tiedekunta onkin toiminut gradujen kanssa esimerkillisesti ja kirjasto saa sieltä tarvittavat tiedot graduista, joiden pohjalta ne luetteloidaan JYKDOKiin. Tiedekuntien ja laitosten välillä on kuitenkin hieman kirjavuutta näissä toimintamalleissa. IT-tiedekunnan gradujen kanssa on myös se hyvä puoli, että niitä löytyy lainattavana Mattilanniemen kirjastosta. Monen laitoksen gradut ovat laitosten omissa tiloissa tai varastoissa, jonne ei välttämättä ole pääsyä asiakkailla.

    - Arto

    VastaaPoista