3.10.2012

Pyydän hiljaisuutta!

Lähde: Wikipedia 3.10.2012
JYY järjestää vuosittain Valitusviikot-nimisen tapahtuman, jonka aikana opiskelijoilta kerätään  palautetta kaikenlaisista epäkohdista. Tämän vuoden Valitusviikolla kirjasto sai kritiikkiä erityisesti hiljaisten tietokonetilojen puutteesta. Ja ottaahan se pattiin, jos yrittää keskittyä vaikkapa gradun tekoon ja samaan aikaan porukat pulisevat vieressä.

Paljon on myös opiskelijoita, joiden pitäisi tehdä ryhmätöitä tietokoneilla. Sopivia tiloja ei löydy ja kun juttelet koneella kaverin kanssa, vieressä istuvat graduntekijät hermostuvat.

Kirjasto tarjoaisi mielellään lisää tiloja sekä hiljaiseen työskentelyyn että ryhmätöihin, jos tilaa vain olisi. Tulevaisuudessa häämöttävä kirjaston peruskorjaus tuonee helpotusta asiaan, mutta sitä odotellessa olemme pyrkineet helpottamaan tilannetta erottamalla tietokonetilat entistä selkeämmin. Toivomme, että tämän ansiosta sekä hiljaisuutta kaipaavat että ryhmätöiden tekijät löytävät sopivat tilat.

Eri tilat hiljaiseen ja ryhmätyöskentelyyn

Tietokoneita hiljaiseen työskentelyyn löytyy 1. kerroksen mikroluokasta (B126) ja 2. kerroksen luentosalista (B232). Jos nämä tilat on varattu opetukseen, kannattaa suunnistaa joko 1. kerroksen kurssikirjasaliin tai 3. kerrokseen Seminaarinkadun puoleiseen saliin. Näissä tietokonetiloissa ei ole lupa tehdä ryhmätöitä.

Ryhmätyöskentelyä varten olemme varanneet kaksi huonetta kirjaston 3. kerroksen Seminaarinkadun puoleisesta päädystä. Kummassakin huoneessa on myös tietokone. Huoneen voi varata oven pielessä sijaitsevasta kalenterista. Ryhmätöitä tietokoneilla voi tehdä myös kirjaston 2. kerroksessa Seminaarinkadun puoleisessa salissa, toisin sanoen avoaulan puoleisessa salissa. Tietokoneita löytyy sekä 2. kerroksen infon edustalla olevalta alueelta että salin oikealta reunustalta.

Otathan siis huomioon muut kirjastonkäyttäjät ja valitset sopivan työtilan itsellesi tai ryhmällesi!

Otamme mielellämme vastaan palautetta tiloistamme, toiminnoistamme ja kaikesta muusta mahdollisesta. Voit antaa palautetta palvelupisteissämme, palautelomakkeella, paperilapuilla tai vaikkapa kommentoimalla näitä blogimme juttuja.

Annikki Järvinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti