30.9.2011

Ruokaa, viiniä ja vääriä valoja - keskiaikaisia opiskelijoiden initiaatioriittejä


Yliopiston uudet opiskelijat ovat täyttäneet kampuksen iloisella hälinällään. Alkusyksyn aikana nähdään ympäri kampusta ja kaupunkia monenlaisia riittejä, joilla vihitään keltanokkia yliopiston ihmeelliseen maailmaan.

Kuva: Wikimedia Commons
Meeting of doctors at the
university of Paris
Vaan osattiin sitä ennenkin. Kirjassaan Culture and Power : Tuscany and its Universities 1537-1609 Jonathan Davies kuvaa italialaisten ja muiden eurooppalaisten yliopistojen rituaaleja ja käytäntöjä 1500-luvulla.  Kirjasta löytyy mm. konkreettisia kuvauksia eri yliopistoissa käytössä olleista uusien opiskelijoiden sisäänajoriiteistä.

Ruoka ja juoma olivat isossa osassa opiskelijoiden yhteisöön saattamisessa. Yleensä tulokas joutui tarjoamaan illan kaikille muille, ja kiitokseksi runsaasta ruoka- ja juomatarjoilusta joutui ylempiensä nöyryyttämäksi. Nöyryytys oli sekä henkistä että fyysistä, ja riittien luonne vaihteli yliopistoittain. Joissain temput olivat rankempia ja saattoivat sisältää jopa tappouhkauksia, toisissa uusi tulija saattoi selvitä lausumalla härskiä runoutta tarjoamallaan illallisella. Tulokas voitiin pakottaa tunnustamaan rikoksia, joita ei ollut tehnyt, mm. varkauksia ja vääriä valoja. Yleensä näistä ilkeämielisyyksistä saattoi kuitenkin vapautua lahjomalla ylempiään.

Eräs yksityiskohtaisimmista kuvauksista keskiaikaisista yliopistorituaaleista löytyy Daviesin mukaan Manuale scholariumista (1481), joka oli aloittelevien opiskelijoiden opas Leipzigin yliopistossa.

 ”… the removal of the initiate’s false horns and teeth, the shaving of his beard, and the forced confession to crimes including theft, rape, and perjury. He is then ordered to buy them dinner with fine wine.” (Davies, Jonathan. Culture and Power : Tuscany and its Universities 1537-1609. Brill Academic Publishers, 2009. s. 142-143.)

Tämänkin kirjan kokonaisuudessaan löydät kirjaston hankkimasta ebrary e-kirjakokoelmasta. Ebrary sisältää yli 70 000 kirjaa eri aloilta, myös paljon kurssikirjallisuutta.

Kirjasto ei suosittele tämän kirjan tarjoamien vinkkien kokeilemista käytännössä...

Uusille opiskelijoille tervetuloa ja kaikille yhteisesti antoisaa syksyä!

2 kommenttia:

  1. I am really grateful for your blog post for giving a lot of information.

    VastaaPoista
  2. All your hard work is much appreciated.

    VastaaPoista