26.3.2013

Kokoelmat vaihtavat paikkaa

KUVA: Tytti Korkiakoski
Pääkirjaston kokoelmat ovat kuluvan kevään ajan liikkeessä, kun aineistoa tiivistetään ja siirretään. Muutokset liittyvät toukokuun lopussa alkavaan 1. kerroksen ruokalaremonttiin, jonka alta nykyisen kurssikirjasalin on oltava tyhjä.

Kurssikirjaston kaikki kirjat siirtyvät 2. kerrokseen, minkä vuoksi niitä tiivistetään parhaillaan. Hyllypäädyissä olevat aakkoset eivät tiivistyksen vuoksi pidä täysin paikkaansa, mutta kirjat löytyvät kuitenkin merkityn paikan välittömästä läheisyydestä.

Myös 2. ja 3. kerroksessa sijaitsevia kirjoja ja lehtiä sijoitetaan uuteen paikkaan. Jos tietyn alan aineisto ei löydy tutusta hyllystä, kannattaa tarkistaa hyllypääty, jossa kerrotaan kokoelman uusi paikka. Lisäksi Jykdokissa on kirjojen sijainneista ajantasaiset tiedot. Lainauksesta ja 2. kerroksen neuvonnasta kannattaa aina kysyä apua, jos jotain kirjaa ei löydy.

Kirjojen ohella jotkin kalusteet ovat jo muuttaneet paikkaa, kuten 2. kerroksen tietokone- ja ryhmätyöalueelle siirtynyt vapaakappaleiden kortisto ja sen tieltä toiseen paikkaan siirtynyt näyttelyvitriini. Suuremmista kalustesiirroista tiedotamme niiden lähestyessä erikseen.

Tytti Korkiakoski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti