11.9.2012

Avajaismessujen saldoa

Osa messujen n. 1500 kävijästä.

Yliopiston avajaismessuilla 4.9. oli mukana kymmeniä eri esittelijöitä kansalais- ja ainejärjestöistä yliopiston keskeisiin palveluihin. Myös kirjasto oli mukana toivottamassa uusia ja vanhempia opiskelijoita tervetulleiksi.

Ilahduttavan moni opiskelija tiesikin, kuinka keskeinen rooli kirjastolla on opinnoissa jo fuksivuodesta lähtien. Oman opiskelualan tiedonlähteet koettiin hyödyllisiksi, oleellisia kysymyksiä sateli jatkuvasti ja karkkiastiakin tyhjeni hyvää vauhtia.

Kirjasto järjesti messuilla myös arvonnan, jossa kysyttiin omaa suhtautumista tiedonhankintaan. Vaikka 90 % vastaajista aloittaakin tiedon etsimisen Googlesta, piti yhtä moni kirjaston tarjoamia tiedonlähteitä sen verran tärkeinä, että aikoi tutustua niihin jatkossa entistä paremmin. 

Messuilla kirjaston informaatikko
opasti tiedonhankinnassa.
Palkintona arvonnassa jaettiin 5 kpl muistitikkuja. Vastauksia tuli yhteensä 111 ja voittajat ovat: Aliina Alatalo, Tiina Pohjanen, Suvi Ryynänen, Sini Söyrinki ja Viivi Tuhkala.

Onnea voittajille, onnea kaikille opintoihin ja tervetuloa kirjastoon!

Arto Ikonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti