29.8.2012

Tallennatko artikkeleita avoimesti omille kotisivuillesi? Miksi et yksintein laittaisi niitä JYXiin?

Tutkimustulosten avoin saatavuus koetaan yleisesti tärkeäksi asiaksi. Yliopistot kautta maailman pyrkivät lisäämään tutkimuksensa näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Myös yhä useampi tutkija pyrkii omalla toiminnallaan edistämään tutkimuksen avoimuutta.
Yhä useampi tutkija pyrkii edistämään tutkimuksen avoimuutta.
Tutkimustiedon avoimen tallentamisen ja saatavuuden helpottamiseksi on monissa yliopistoissa perustettu avoimia julkaisuarkistoja.  Ne eivät kuitenkaan laajassa mittakaavassa ole löytäneet tutkijoiden tietoisuuteen. Tutkijat eivät joko tiedä, että heidän yliopistossaan on avoin arkisto tai eivät miellä, että se olisi omia kotisivuja parempi paikka artikkelien avoimeen tallentamiseen.

Myös Jyväskylän yliopistossa on avoin julkaisuarkisto. Se on nimeltään JYX.

Maksullinen vs. maksuton OA

Tutkimusartikkelin avoin saatavuus voidaan toteuttaa eri tavoin. Artikkelin voi julkaista jo lähtökohtaisesti OA-periaatteella toimivissa lehdissä tai yksittäisen artikkelin voi osassa lehtiä ostaa avoimeksi. Tällöin puhutaan ns. Golden OA -linjasta. Näistä molemmat tavat ovat kirjoittajille maksullisia eivätkä siten niin mieluisia. Maksulliset OA-lehdet eivät kuitenkaan ole ainoa tapa saattaa tutkimus avoimesti saataville.

Vaihtoehtoisesti tutkija voi tallentaa artikkelin ns. final draft -version omille kotisivuilleen, tieteenalan avoimeen julkaisuarkistoon (esim.  fyysikoilla  arXiv) tai  yliopiston avoimeen julkaisuarkistoon (JY:ssä JYX). Tämänkaltaisesta open access -toiminnasta käytetään nimitystä Green OA, tai suomalaisittain termiä ’rinnakkaistallentaminen’ (engl. self-archiving).

Green OA on useimpien kustantajien hyväksymää, tutkijalle ilmaista ja myös varsin helppo tapa saada tutkimukselle näkyvyyttä. Se ei myöskään vaikuta alkuperäisen julkaisufoorumin valintaan.
Yllättävän moni avoimuuden edistäjistä on valmis maksamaan saadakseen artikkelinsa avoimeksi.
Tutkimalla Jyväskylän yliopiston TUTKA-julkaisurekisterin Open Access -raportteja selviää, että Jyväskylän yliopistossa käytetään lähes yhtäläisesti kaikkia em. keinoja omien artikkeleiden avoimeksi saamiseen. Yllättävän moni, vielä varsin harvalukuisista avoimuuden edistäjistä, on ollut valmis maksamaan saadakseen artikkelinsa avoimeksi. Fyysikoiden julkaisuissa puolestaan korostuu oman tieteenalan jo vakiintunut julkaisuarkisto eli arXiv ja sen hyödyntäminen. Ja lopuksi on vielä omille kotisivuilleen artikkelinsa avoimesti tallentavien mielenkiintoinen ryhmä.

Omille kotisivuilleen artikkelinsa avoimesti tallentavat ovat kiinnostava kohderyhmä, sillä omille kotisivuilleen tallentaminen kertoo halukkuudesta toteuttaa avoimuutta, mutta miksi ei samalla vaivalla tallentaisi artikkeleita yliopiston avoimeen arkistoon?

JY:n avoin julkaisuarkisto JYX

JYX on Jyväskylän yliopiston tutkijoilleen ja koko henkilökunnalleen tarjoama elektronisten aineistojen avoimeen tallentamiseen tarkoitettu palvelu. Se on tavallaan TUTKA-julkaisurekisterin laajennus. Eli siinä missä TUTKAssa julkaisuista on vain kirjaus, JYXiin puolestaan on tarkoitus saada näkyviin – aina milloin se kustantajien lupalinjauksia kunnioittaen on mahdollista - myös itse julkaisut.
Tutkimustieto avoimesti saataville.
JYX-arkisto on tarkoitettu kaikelle yliopistolla tuotetulle elektroniselle aineistolle, mutta etenkin sen edut korostuvat tieteellisten artikkelien avoimen tallentamisen yhteydessä. Tutkijoiden toivotaan rinnakkaistallentavan sinne mahdollisimman paljon vertaisarvioituja artikkeleitaan. Käytännössä rinnakkaistallentamisessa käytetään artikkelin ns. final draft  -versiota, ei kustantajan viimeistä versiota. Final draft -versio kuitenkin riittää. Tutkimustieto saadaan sen avulla avoimesti saataville, ja se on pääasia. Artikkelin kuvailutietoihin lisätään tarkka lähdeviite ja mahdolliset saadut viittaukset kohdistuvat joka tapauksessa lopulliseen julkaistuun versioon.

JYX-arkistossa artikkeli näkyy

JYX-arkisto tuo tutkijalle useita etuja. Artikkelin näkyvyys ja saatavuus paranevat, pitkäaikaissäilytys mahdollistuu ja tutkija vapautuu ylläpitämästä kotisivujen mahdollisesti muuttuvia linkkitietoja.
JYXin aineistot nousevat Google-hauissa tuloslistan kärkeen.
JYX-arkiston näkyvyys perustuu siihen, että se on niin sanotusti hakukoneoptimoitu. Tämä tarkoittaa sitä, että JYXin aineistot indeksoituvat hakukoneille hyvin ja nousevat sen vuoksi esim. Google-hauissa tuloslistan kärkeen. JYXiin tallennetun artikkelin löytyvyys on siten parempi kuin artikkeleissa, jotka on tallennettu vain tutkijan omille kotisivuille.

JYX-arkistossa luvat tarkastetaan puolestasi

Artikkelien avoin rinnakkaistallentaminen vaatii aina kustantajien lupalinjausten noudattamista. Näin myös, vaikka artikkelin tallentaisi vain omille kotisivuilleen. Helpoimmillaan lupalinjauksen voi tarkistaa SHERPA/RoMEO-tietokannasta, mutta jos lupatietoa ei sieltä löydy, eikä sitä erikseen julkaisusopimuksessa mainita, on lupaa erikseen kysyttävä. Lupien tarkistaminen koetaan työlääksi, mikä onkin yksi suurimmista avoimen tallentamisen esteistä. Mutta JYX-julkaisuarkistoon tallennettavien artikkeleiden osalta tämäkin on helpompaa: JYXiin (rinnakkais)tallennettavien artikkelien luvat hoitaa/hankkii kirjasto.

JYX-tallennuksessa riittää, että tutkija tallentaa artikkelinsa kokotekstitiedoston TUTKA-rekisteriin ao. artikkelitietojen yhteyteen. TUTKAan tallennettu tiedosto kulkeutuu JYX-työtilaan, mistä kirjasto poimii sen ja ennen varsinaista julkaisemista tarkastaa ja/tai hankkii luvat. Mikäli lupaa avoimeen tallentamiseen ei saada, artikkelia ei JYXissä julkaista.

Omilta kotisivuilta JYX-arkistoon? 

JYX-tallennuksessa on siis huomattavia etuja. Eli mikäli kuulut niihin tutkijoihin, joilla on tapana tallentaa artikkelit avoimesti omille kotisivuilleen, miksi et yksintein parantaisi niiden näkyvyyttä ja säilyvyyttä ja tallentaisi niitä kotisivujen asemesta JYX-arkistoon? Artikkeleiden final draft -versiot vain TUTKAan ja JYX hoitaa loput.

Tiedostoja odotellen,

Marja-Leena Harjuniemi
JYX-arkisto/Kirjasto