29.5.2012

Videoterveisiä juhlivalle kirjastolle

Jyväskylän yliopiston kirjaston täyttäessä komeasti täydet sata vuotta, päätimme käyttää sosiaalisen median antamia julkaisumahdollisuuksia erityisen ahkerasti hyväksemme. Kirjaston valokuva-albumi Flickrissä karttuu tapahtuma tapahtumalta ja blogeissamme julkaistaan juttuja vuoden käänteistä muitakaan kanavia unohtamatta (FB, Twitter).

Päätimme kerätä myös videoita tunnettujen asiakkaidemme kirjastomuisteluksista ja tervehdyksistä juhlivalle laitokselle. Yliopistolla on videointiin ammattitaitoista henkilökuntaa Moniviestimessä, joka tallennukset suunnitelmiemme mukaan toteutti.

Videotyöhön lupautuivat mukaan kuntaministeri Henna Virkkunen, Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, akatemiatutkija, muusikko Olli Heikkinen ja kirjailija, rikosylikonstaapeli Pasi Lönn. Kirjaston juhlavuonna vaihtuu myös yliopiston rehtori, joten otimme yhteyttä nykyiseen ja tulevaan rehtoriin Aino Salliseen ja Matti Manniseen.

Kaikille tervehdyksille oli yhteistä se lämpö, jolla haastatellut muistelivat kirjastoa ja mahdollisuuksia, joita se oli heille antanut tutkimustyössä ja yhteistyökumppanina. Kirjaston suljettuihin kellarikerroksiin pääsy tutkimustyön varjolla oli ollut monelle ikimuistoinen tapahtuma. Puuduttava ja vaivalloinen pölyisten sanomalehtien vuosikertojen selailu oli sekin saanut kultareunukset kroonisten silmätulehdusten parannuttua.
Varastojen vanhoja sanomalehtiä, jotka huhujen mukaan saattavat olla pölyisiä.
Nykyiset digi-arkistot säästävät kyllä pölyltä, mutta eivät anna käsin kosketeltavaa elämystä työn etenemisestä, kun lehtipino siirtyy pöydän laidalta toiselle. Täsmälliset hakutulokset eivät vie vahingossa vaikka missimittelöiden syövereihin vaan suorinta tietä tylsästi relevanttiin tietoon.

Kuuluisat raidalliset sohvat hyötykäytössä.
Haastateltujen visiot tulevaisuuden kirjastosta ovat mielenkiintoisia. Kirjasto on muuttunut heidän opiskeluajoistaan, mutta vieläkin se on ympäristönä tärkeä. Kirjaston rooli julkisena olohuoneena kasvaakin jatkuvasti. Opiskelijat viihtyvät ja viettävät aikaa kirjastossa kavereita tapaillen, ottavat torkkuja pehmeillä raidallisilla sohvillamme ja tekevät yhdessä töitä ahkerasti ja sopuisasti. Tietoaineistot siirtyvät koko ajan enenevässä määrin verkkoon, hankintamäärärahat se on jo kalastellut suuremmaksi osaksi itselleen.

Ainoa asia, jossa koimme epäonnistuneemme videoiden kokoamisessa oli nuorten opiskelijoidemme äänen puuttuminen. Yritimme kyllä kovasti heitä mukaan,  mutta varmaankin täydessä käynnissä oleva taistelu tenttikirjoista, vapaista tietokoneista, e-tenttiavaimista yms. hankaluudet, joita he tuntevat kirjaston heille aiheuttavan, ei saa laulamaan päivänsankarille onnittelulaulua – vielä.

Marjut Kataja